keskiviikko 29. helmikuuta 2012

FST5 on vain rahan tuhlausta

FST5-kanavan ylläpitäminen on vain pelkkää rahan tuhlaamista. Kanavan katsojamäärät on erittäin pienet, eivätkä ne ole missään suhteessa kanavan kustannuksiin. Toisin sanoen FST5:llä esitetty ohjelmaminuutti maksaa keskimäärin monta kertaa enemmän kuin muilla YLE:n kanavilla.


Jopa JIM-kanavalla on enemmän katsojia kuin FST5:llä.


Tämä kertoo suoraan, mistä on kysymys: FST5-kanavaa katsoo vain 1,4 prosenttia television katsojista. Se vähiten katsotuin maksuttomista kanavista.


TV1 on hädin tuskin katsotuin kanava.


MTV3:lla on lähes samat katsojaluvut.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Yle määritteli kaksikielisyydelle uuden linjauksen

Yle vahvistaa aktiivista rooliaan sillanrakentajana ja yhteistyökumppanina, tavoitteena on entistä elävämpi kaksikielinen Suomi.

Ylen hallitus teki kokouksessaan 31.1. päätöksen uusista toimintatavoista, joiden avulla kaksikielisyyttä rakennetaan Ylessä. Linjauksia ovat mm. että Ylen tarjonnassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan määrä pysyy nykytasolla ja että koko yhtiö tukee toimivaa ja aktiivista kaksikielisyyttä.

”Yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi ja elävät kaksikielisessä ympäristössä. [Zulu: Ja vittu! Tämähän on vale.] Julkisen palvelun yhtiönä ja Suomen suurimpana suomen- ja ruotsinkielisenä mediatalona Ylen pitää ottaa tämä huomioon”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

”Meillä on pitkä kokemus omasta ohjelmatuotannosta sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt haluamme vahvistaa kielirajoista riippumatonta yhteistyötä Ylessä. Tämän lisäksi tarkoituksena on löytää uudenlaisia yhteistyötä tukevia toimintatapoja. Urheilutapahtumat, Areena-palvelu ja Elävä Arkisto ovat muutamia esimerkkejä tuotannoista, joissa yhteistyö toimii jo nyt erinomaisesti”, arvioi Kivinen.

Uudet suuntalinjat pitävät sisällään selvän sisältötavoitteen ja selvän vision Svenska Ylestä. Svenska Ylen visio on tähän asti tarkoittanut läsnäoloa suomenruotsalaisella kielialueella. Tulevaisuudessa Svenska Ylen toiminnan tavoitteena on läsnäolo ruotsiksi koko Suomessa.

”Svenska Ylen tehtävänä on välittää ruotsiksi se, minkä tietäminen on juuri nyt tärkeätä koko yhteiskunnalle. Erittäin tärkeätä tämä on ruotsinkielisille, mutta tärkeätä myös kaksikielisille ja suomenkielisille. Svenska Ylen tapa tehdä ohjelmistoja omalla otteellaan tuo lisäarvoa koko Ylen ohjelmatarjonnalle”, sanoo Kivinen.

Lähde