FST rohmuaa Yleisradion budjetin

Tv-maksua korotetaan ensi vuodelle kolme prosenttia, jolloin uuden maksun suuruus on 231,05 €. Tänä vuonna maksu oli 224,30 €.

Ylen koko henkilöstön määrä viime vuoden lopussa oli 3673, joista 88 prosenttia oli pysyvässä työsuhteessa olevia.

Kuten yllä oleva kuva kertoo, vakinaisessa työsuhteessa olevien määrä on kasvanut tarkastelujaksolla, mikä tarkoittaa sitä, että Yleisradio on halunnut taata paremman ja pysyvämmän työsuhteen henkilöstölleen.

Yllä olevan taulukon mukaan henkilöstön määrä olisi vähentynyt tasaisesti vuodesta 2001 alkaen, mikä tuntuu hieman oudolta, koska Yleisradion budjetti ja sitä syöttävä tv-maksu ovat kasvaneet jatkuvasti.

Tuntuu uskomattomalta, että Yleisradio, joka esittää enimmäkseen ostettua ohjelmaa ja tuottaa joitakin omia uutis- ja ajankohtaisohjelmia, tarvitsee lähes neljätuhatta työntekijää tähän tehtävään. Yleisradio on yritys, joka kaipaisi raskaan saneerauksen, jolla henkilöstön määrä voitaisiin vähentää siedettävämmälle noin tuhannen työntekijän tasolle. Tuolloin tv-maksu voitaisiin pienentää vähintäänkin puoleen nykyisestään.

Toisaalta tuhat työntekijää tuntuu edelleenkin varsin suurelta määrältä, jota voitaisiin edelleenkin pienentää.

Se, että tarpeettoman henkilöstön vähentäminen tarkoittaisi joillekin nykyisille hyväpalkkaisille yleläisille työn menettämistä, ei ole mikään peruste lykätä tai olla tekemättä tarvittavaa saneerausta.

Yllä oleva kuva on mielenkiintoinen. Se kertoo karusti sen tosiasian, miten suuri osa Ylen budjetista menee ruotsinkielisen FST:n toimintaan. Se on peräti 15 prosenttia, vaikka ruotsinkielisiä tv-maksun maksajia on vain 5 prosenttia jos sitäkään. Viitteessä on ”tietenkin” pakko mainita, että kanavalla on myös suomenkielisiä lähetyksiä. Saattaapa olla, mutta ovat ne myös ruotsinkielisiä. Urheiluohjelmien televisiointi on kuitenkin edullista.

TV1 ja TV2 lähettivät viime vuonna yhteensä 12 546 tuntia ohjelmaa uusinnat mukaan lukien. FST lähetti vastaavasti 3 104 tuntia. YleTeema voidaan jättää pois tarkastelusta, koska jokainen ohjelma uusitaan kanavalla kaksi tai kolme kertaa ja monet ohjelmat ovat Ylen omia ”arkiston aarteita”. FST:n osuus lähetetyistä ohjelmatunneista on peräti 20 prosenttia. Tämä jos mikä kuvastaa FST korostunutta ja suomenkielistä kulttuuria syrjivää asemaa.

FST:n ohjelmia seurasi vain 1,6 prosenttia kaikkien kanavien katsojista, kun Ylen suomenkielisiä kanavia seurasi yhteensä 42,9 prosenttia. Kaikkia Ylen ohjelmia seurasi siten 44,5 prosenttia katsojista.

FST:n toimintaan kului edellä kerrotun mukaisesti 15 prosenttia Ylen budjetista. FST:n ohjelmia seurasi kuitenkin vain 3,7 prosenttia Ylen kanavien katsojista, joten voidaan sanoa erittäin perustellusti, että FST:n toimintaan käytetyt rahat olivat hukkaan heitettyjä. Tämä on törkeää toimintaa ja suomenkielisten tv-maksun maksajien rahojen haaskaamista!

FST:n ohjelma-aika oli 20 prosenttia Ylen kaikesta ohjelma-ajasta Teema poislukien. Kuitenkin sen ohjelmia seurasi vain 3,7 prosenttia kaikista Ylen kanavien katsojista. Suurin osa ruotsinkielisistä katsoi siten jotakin muuta kuin heille erittäin kalliilla tuotettua ruotsinkielistä ohjelmaa.

Uusi mediamaksu

Yleisradion uudeksi rahoitusmalliksi on ehdotettu mediamaksua, joka olisi asuntokohtainen, eli yksi mediamaksu (175 €/vuosi) perittäisiin jokaisesta väestörekisteriin merkitystä asunnosta. Lisäksi maksu (700 €/vuosi) perittäisiin (tietyin edellytyksin) useimmilta yrityksiltä.

Merkittävä ero nykyiseen järjestelmään olisi se, että maksu perittäisiin kaikilta talouksilta katsomatta siihen, onko taloudessa televisio-ohjelmien vastanottoon soveltuvia laitteita. Maksu perittäisiin myös yrityksiltä, vaikka niissäkään ei olisi televisio-ohjelmien vastanottoon soveltuvia laitteita.

Uusi ehdotus vaikuttaa epätoivoiselta yritykseltä yrittää pitää Yleisradion valtaa yllä maailmassa, jossa kansalaiset voivat vapaasti valita, mitä mediaa haluavat seurata ja uskoa. Sillä yritetään myös säilyttää Yleisradion asema hallituksen äänitorvena ja pönkittää ruotsin kielen asemaa maassamme.

Aikaisempi tv-maksu (os. tv-lupa) oli jo syrjivä, koska se ei ollut henkilökohtainen maksu, vaikka Yleisradion propagandan seuraaminen televisiosta lieneekin melko henkilökohtainen tapahtuma. Uudessa järjestelmässä yksin asuva kansalainen, joka ei katso televisiota, maksaisi saman summan (175 €) kuin kymmenhenkinen lestadiolaisperhe, joka ei liikkeen oppien mukaan saisi katsoa televisiota lainkaan. Maksu yhtä lestadiolaista kohti olisi 17,5 €, kun yksin asuva normaali kansalainen maksaisi kymmenkertaisen maksun.

Mediamaksun toteutuminen antaisi Yleisradiolle avoimen valtakirjan toteuttaa julkisen palvelun tehtävää kaksikielisyyden ylläpitämisessä, hallituksen politiikan ”välittämisessä” alamaisille ja kansalaisten mielten ja ajatusmaailman manipuloimisessa vääristyneellä uutisoinnilla.

Tiedonvälitys on aina yhtä subjektiivista (puolueellista) kuin historiatulkintakin. Historiaa on aina tulkittu vallanpitäjien haluamalla tavalla tukemaan heidän politiikkaansa ja tarkoitusperiään. Uutinen (jokin tapahtuma) on aivan samalla tavalla tiedonvälityksen armoilla. Kansalle välitettävä uutinen on sellainen kuin sen halutaan olevan. Yleisradio vetää aivan omaa linjaansa maahanmuuton ongelmista, ja se on erittäin asenteellinen.

Vaikka kyse on vielä Yleisradio-myönteisen ja poliittisen työryhmän ehdotuksesta, sen hyväksyminen ensi syksynä on melko varmaa. Tällä uudella lailla taataan Yleisradion vankkumaton asema, mikä takaa sille käytännössä ikuisesti kestävän tiedonvälityksen monopolin.

Nyt tarvitaan kansanliike mediamaksun kumoamiseksi. Siihen ei mikään nettiadressi riitä, vaan jokaisen valveutuneen kansalaisen on alettava painostaa omaa kansanedustajaansa ennen ensi syksyn istuntokautta, jossa ehdotus tultaneen hyväksymään.

Jopa Matti ”Masa” Vanhanen on tuonut julki mielipiteensä, jonka mukaan mediamaksu on syrjivä köyhiä ja muita vähävaraisia kohtaan.

Yleisradio hallitsee media-alaa suvereenisti. Radiokanavat: Ylen Ykkönen, YleX, Radio Suomi, Yle Puhe ja ruotsinkielinen kanava, joka kuuluu nykyisin kaikkialla maassa. Tv-kanavat: Yle1, Yle2, Teema ja FST5. Yleisradio viisine radiokanavineen ja neljine tv-kanavineen on täysin ylimitoitettu Suomen kokoiseen maahan. Yksi valtiollinen tv-kanava olisi riittävä.

Jokainen kansalainen on jatkuvasti alttiina Yle-propagandalle, jolta ei voi juurikaan välttyä. Yleisradion ei tarvitse kilpailla minkään muun alalla toimijan kanssa. Vaikka katsoja- ja kuuntelijamäärät laskisivat, sama lakisääteinen rahantulo vain jatkuu. Yleisradio on katsojalukunsa säilyttääkseen joutunut tinkimään julkisen palvelun tehtävästään (mikä naurettava termi!) ja ostamaan kanavilleen kansan haluamaa hömppää.

Yleisradio nykyisessään koossaan hallitsevine asemineen ei ole tätä päivää. Uusi mediamaksu muistuttaa jonkin totalitaarisen valtion menetelmiä pitää kansa valtiovallan tiukassa ohjauksessa.

Kilpailuvirasto: ”Kilpailuviraston näkemyksen mukaan yleisradiotoiminnan julkisen palvelun tehtävän määrittelyssä tulisi keskittyä YLEn ydintehtäviin. Kilpailuvirasto katsoo työryhmän loppuraportista poiketen, että julkisen palvelun tehtävän valvonnan tulisi suorittaa YLEstä riippumaton taho. Kilpailuvirasto kannattaakin, vastoin loppuraportin ehdotusta, että YLEn toiminta pitäisi rahoittaa valtion budjetista.

”YLEn julkisen palvelun tehtävien rahoittaminen ei saisi myöskään olla ylimitoitettua, koska rahoitus saa kattaa vain nettokustannukset, kohtuullisen voiton ja mahdollisen YLEn rahoitusalijäämän, jonka työryhmä on todennut ongelmalliseksi. Budjettirahoituksella voitaisiin taata julkisen palvelun tehtävän suorittaminen ja toisaalta myös rajoittaa tarpeetonta laajentumista kaupallisille markkinoille.”

Yleisradion, joka on väline, jolla pönkitetään hallitusta ja välitetään tämän politiikkaa sopivasti väritettynä kansalaisille, valta yritetään väkisin säilyttää nykyisellään, ja jotta se onnistuisi, ”sopivasti” koottu työryhmä on keksinyt mediamaksun, jolla Yleisradion rahoitus ja valta voitaisiin turvata. Kilpailuvirasto vastustaa tätä vallan pakkosäilyttämistä.

Kirjoitusta päivitetään myöhemmin...

Yleisradion on muututtava

Ainoa järkevä ja kestävä vaihtoehto olisi, jos Yleisradion ohjelmat siirrettäisiin maksukortin taakse. Siitä seuraisi todennäköisesti kuitenkin se, että arviolta vain noin puolet nykyisistä tv-maksun maksajista lunastaisi sen, mikä sitten puolittaisi Yleisradion budjetin, mutta se tekisi kyllä hyvää Yleisradion pöhöttyneelle hallinnolle. Tuolloin puolet nykyisistä Yleisradion ohjelmien katsojista siirtyisi katsomaan maksuttomia/maksullisia kaupallisia kanavia, mitä Yleisradio, Viestintävirasto, liikenneministeriö ja RKP eivät tietenkään missään nimessä haluaisi, koska puolet kansasta siirtyisi Yleisradion propagandan ulottumattomiin. Yleisradio joutuu jo nyt kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa lähettämällä itsekin kansan haluamaa hömppää, joka ei tosin oikein vastaa Yleisradion julkisen palvelun tehtävää.

Jos Yleisradio (tai oikeammin ministeriö/hallitus) suostuisi maksukorttiin, vaatimuksena olisi varmastikin se, että mukaan tulisivat myös maksuttomat kaupalliset kanavat, jotka tuskin kuitenkaan suostuisivat siihen, koska mainostajat ovat jo kertaalleen maksaneet ohjelmien esityksen. Tilanne olisi siten sama kuin nykyisinkin sillä erotuksella, että silloin tv:tä voisivat katsoa vain ne, jotka todellakin maksaisivat siitä, mutta korttimaksut valuisivat edelleenkin Yleisradio pohjattomaan kassaan kaupallisten kanavien saamatta siitä mitään.

Yleisradio ei tule kuitenkaan suostumaan maksukortin käyttöön, koska se tietäisi sen ja RKP:n vaikutusvallan puolittumista Suomessa. Yleisradio on, kuten tunnettua, RKP:n jälkeen seuraavaksi suurin kaksikielisyyden tukija ja kannattaja maassamme. Kuka suomenkielinen maksaisi siitä, että saisi katsoa ruotsinkielisiä FTS:n ohjelmia (huolimatta siitä, että jokin niistä saattaisikin olla tekstitetty suomeksi)?

Tv-maksun maksamatta jättäminen on monilla kannanotto Yleisradion roolin suomalaisessa yhteiskunnassa, joka on liian suuri ja käytännössä hallituksen ääni, ruotsin kielen asemaan ja Yleisradion ohjelmien tasoon ja subjektiivisuuteen.

Yleisradio on linnake, joka tulee taistelemaan asemastaan loppuun asti, koska sen tukena on laki Yleisradiosta. Lakia voidaan kuitenkin aina muuttaa aivan samalla tavalla kuin muitakin "vanhentuneita" lakeja on muutettu vastaamaan paremmin nykyaikaa.

Yleisradio – hallituksen ääni

Vaikka sanomalehdet ja kaupalliset tv-kanavat välttävät uutisoinnissaan arvostelemasta maan johtoa Yleisradion tapaan, ne eivät kuitenkaan voi mennä itsesensuurissa niin pitkälle kuin Yleisradio. Median (so. kaikki muu media Yleisradiota lukuunottamatta) täytyy kuitenkin harjoittaa jonkinlaista kritiikkiä hallitusta ja eduskuntaa kohtaan, jotta se voisi ainakin näennäisesti todistaa riippumattomuutensa valtaapitävistä. Niin kuin sanotaan, kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Yleisradio syö hallituksen (eli veron- eli tv-maksun maksajien) leipää ja laulaa hallituksen lauluja.

Yleisradio pitäisi lakkauttaa, koska sen toiminnalle ei enää ole perusteita. 2000-luvun tietoyhteiskunta ei tarvitse mitään julkista palvelua, joka on tosiasiassa vain hallituksen syöttämää propagandaa, jolla kansalaisten mielet pyritään muokkaamaan suotuisiksi hallituksen harjoittamalle politiikalle. Tv-maksupakolla kansalaiset on saatu pysymään Yleisradion syöttämän propagandan ulottuvilla, mutta sen täytyy loppua.

Yleisradio ja tv-maksu

Laki Yleisradio Oy:stä määrää Yleisradion tehtäväksi tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin ja kutsuu tätä julkiseksi palveluksi.

TV-maksun pakollisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että maksu täytyy suorittaa vaikka ei koskaan katsoisikaan Yleisradion lähettämiä ohjelmia, perustellaan em. julkisen palvelun tehtävällä. Laki on kuitenkin vain juuri sellainen kuin millaiseksi eduskunta sen säätää, ja sitä niin kuin kaikkia muitakin lakeja voidaan aina niin haluttaessa muuttaa.

Vuoden 2007 lopussa vakinaisen henkilöstön määrä Yleisradiossa oli 3278. Määräaikaisia oli 477. Koko henkilöstön määrä oli täten 3755. Lähes neljä tuhatta työntekijää tuntuu erittäin suurelta määrältä yhtiössä, jonka tehtävä on täyttää ohjelma-aika neljälle tv-kanavalle, joiden ohjelmistosta valtaosa on ostettua materiaalia, ja viidelle radiokanavalle. Ruotsinkielisen FST:n vakinaista henkilöstöä oli 496, joka on 15 prosenttia kaikista vakinaisista.

FST:n osuutta Yleisradion budjetista ei enää kerrota vuosikertomuksessa. Muutama vuosi sitten se oli 16 prosenttia, mutta nyt kun FST:llä on oma kanavansa, on luultavaa, että se on aikaisempaa suurempi. Osuutta ei ilmeisestikään haluta kertoa suomenkielisille tv-maksun maksajille, jotka saattaisivat vetää herneen nenäänsä siitä, että joutuvat rahoittamaan ruotsinkielisen kanavan toimintaa. Jos pelkästään ruotsinkieliset maksaisivat FST:n toiminnan, sitä pitäisi supistaa kolmannekseen (-67 %), tai vaihtoehtoisesti nykyisen tarjonnan säilyttämiseksi ruotsinkielisten tv-maksu pitäisi korottaa kolminkertaiseksi.

Ylen rahoitusta on usein esitetty tehtäväksi suoraan valtion budjetista, mutta esteeksi on aina noussut Yleisradion tuleminen riippuvaiseksi poliittisista puolueista ja kulloisestakin hallituksesta. Tämä tuntuu kuitenkin oudolta ja tarkoitushakuiselta väitteeltä, koska Yleisradion hallinto on jo niin politisoitunut kuin vain voi. Yleisradion hallintoneuvostoon kuuluu 21 kansanedustajaa ja vain kaksi henkilöstön edustajaa, joiden mukanaololla on vain muodollinen merkitys.

Julkisen palvelun tehtävä ei oikein enää kuitenkaan sovi nykyaikaan, jolloin on mahdollista nähdä useita maksuttomia mainosrahoitteisia ja kymmeniä maksullisia kanavia. Tilanne oli ehkä toinen vielä 80-luvulla, jolloin oli vain kaksi Ylen kanavaa, joilla oli noin 20 prosenttia MTV:n mainosrahoitteisia ohjelmia.

Ylen pitäisi yksinkertaisesti salata ohjelmansa ja myydä sitten julkisen palvelun -kanavakorttia sitä haluaville periaatteella, maksakoon se, joka niitä haluaa katsoa. Ylen pitäisi myös karsia rajusti budjettiaan ja organisaatiotaan mm. lopettamalla kaupallisten tv-sarjojen esittämisen ja lakkauttamalla maakuntaradiot, joiden toiminnalle surkeine suomi-iskelmineen ja typerine ohjelmineen ei ole järkeviä perusteita. Kun Ylen budjetti pienenisi merkittävästi, se voitaisiin vaihtoehtoisesti rahoittaa helposti vaikka valtion budjetista.

Liikaa väkeä, liikaa palkkaa

Suurin osa Yleisradion ohjelmistosta on ostettuja elokuvia, tv-sarjoja, musiikkiohjelmia, urheilulähetyksiä, dokumentteja ja muita asiaohjelmia. Omaa tuotantoa on loppujen lopuksi aika vähän. Siksi onkin vaikea ymmärtää, miten kaikille 3755 yleläiselle yleensäkin riittää työtä – vai riittääkö sitä edes? Vai onko niin, että Yleisradiossa harjoitetaan aikoinaan Valtion Rautateillä käytettyä työtapaa: neljä miestä katsoo, kun yksi mies ei tee mitään?

Voidaan pelkistetysti sanoa, että Yleisradiossa on liian paljon liian hyvin palkattua henkilöstöä, jolla on yksinkertaisesti aivan liian vähän työtä.

Maakuntaradiot ovat aivan oma lukunsa. Vaikka niiden henkilöstöä vähennettiin pari vuotta sitten, henkilöstön nykyinenkin määrä on aivan uskomaton. Esimerkkinä olkoon Ouluradio, jonka kuuluvuusalueella asuu noin 200.000 ihmistä. Henkilöstön määrä on 27.

http://194.252.88.3/rsweboul.nsf/sivut/toimitus

Miten tuolle joukolle voi riittää mielekästä tekemistä? Paikallista ohjelmatoimintaa on 11 tuntia viitenä päivänä viikossa ja 5 tuntia lauantaina poislukien valtakunnalliset uutis- yms. lähetykset. Yli puolet paikallisesta ohjelma-ajasta on musiikkia. Toimituksellisesta ajasta iso osa on toimittajan tarkoituksetonta yksinpuhelua ohjelma-ajan täyttämiseksi. Paikallisten ohjelmien mitäänsanomaton sisältö kertoo siitä, että uutisoitavia aiheita on aivan liian vähän täytettävän ohjelma-ajan määrään nähden.

Tv-maksu on syrjivä

Eräs asia on jäänyt vähemmälle huomiolle tv-maksukeskustelussa. Nykyisin maksu määräytyy pelkästään sen mukaan, onko taloudessa tv-lähetysten vastaanottoon soveltuva laite. Yksinasuvan täytyy siten maksaa sama maksu kuin vaikka 5-, 10- tai peräti 15-henkisen perheen. Jokaisella perheenjäsenellä voi olla oma tv-vastaanotin ja velvoite on edelleenkin vain yksi tv-maksu.

Jos huoneistossa asuu alivuokralainen, tämän täytyy kuitenkin maksaa oma tv-maksu. Vapaa-ajan asunnon vastaanottimesta ei tarvise maksaa erillistä tv-maksua, joten voidaan tehdä päätelmä, että maksu on aina ruokakuntakohtainen. Yhden katsojan keskimäärin "maksama" summa riippuu siten talouden koosta, eli mitä suurempi talous on, sitä vähemmän yhden katsojan maksuosuus on. Sillä, onko katsoja vielä alaikäinen, ei ole mitään merkitystä.

Koska yhden katsojan maksuosuus määräytyy perheenjäsenten määrän mukaan, tv-maksun voidaan katsoa olevan syrjivä, koska se asettaa kansalaiset perhekoon mukaan taloudellisesti eriarvoiseen asemaan.

Yleisradion "julkisen palvelun tehtävä"

Julkisen palvelun tehtävän perusteella Yleisradio pakkoperii kaikilta tv-maksun ja kilpailee samalla kaupallisten tv-kanavien kanssa, minkä seurauksena ohjelmien (ohjelma-ajan) määrä on kasvanut ja laatu samalla laskenut. Yleisradiolle ei näytä riittävän vähemmän kuin neljä tv-kanavaa tuon "velvoitteen" hoitamiseksi. Julkisen palvelun ylevä tehtävä onkin muuttunut veriseksi kilpailuksi katsojista kaupallisten ja muiden maksullisten kanavien kanssa.

Saman logiikan mukaisesti maksukanavat voisivat lähettää ohjelmansa salamattomina ja alkaa vaatia lähetyksistään tv-maksun sen perusteella, että jokaisella on mahdollisuus seurata niitä huolimatta siitä, katsooko niitä kukaan.

Voidaan perustellusti kysyä, onko aivan oikein, että tv-maksuvaroilla rahoitettu Yleisradio esittää uusintana mainosrahoitteisella Nelosella jokin aika sitten nähdyn amerikkalaisen mafiaa ja rikollista elämäntapaa ihannoivan Sopranos-sarjan? Onko juuri Sopranosin esittäminen Yleisradiolaissa määritetty julkisen palvelun tehtävä?

A-talk-ohjelma "työllistää" seitsemän Ylen korkeapalkkaista toimittajaa ja lisäksi suorassa lähetyksessä tarvittavan teknisen henkilökunnan, jonka määrää voi vain arvailla. MOT – tuo typerine aiheineen tarpeetonta keskustelua herättämään pyrkivä ohjelma – työllistää "vain" 16 yleläistä. Mikäpä siinä on yrittää, kun kerran yhtiöllä on rahaa ja lisää vielä tulee. Valtavista (ylisuurista) resursseistaan huolimatta Yleisradion omien ohjelmien taso ei häikäise.

Yle Teema näyttää olevan Yleisradion kierrätyskanava, jolla esitetään ohjelmia, jotka eivät "sovi" pääkanavien profiiliin. Yle Teema perustettiin muutama vuosi sitten analogisten lähetysten aikaan houkuttelemaan katsojia siirtymään nopeammin digilähetysten pariin. Nyt kun siirtyminen on pakosti tehty loppuun asti, kanavan voisi vallan hyvin lopettaa.

Ylen tv-uutisten jankkaava ja "aivopesevä" sävy on käsittämätön. Uutisten kertomisessa ei juurikaan ole objektiivisuutta. Pääuutislähetyksen 22 minuutin kestoaika (ilman sääennustetta) on usein aivan liian pitkä, mikä näkyykin sitten uutisaiheiden esitysten keston venytyksessä ja "täyteuutisten" suurella määrällä. Sosiaalipolitiikka näyttää olevan aihe, josta täytyy uutisoida ja usein vielä hallitukselle myönteiseen sävyyn joka päivä. Yleisradio voisi ottaa opiksi esim. MTV3:n uutislähetyksestä, jossa uutiset kerrotaan riittävän lyhyesti ilman tarvetta mielipidemuokata katsojaa.

Jatkuvasti kallistuva tv-maksu

Tv-maksu nousee jälleen ensi vuonna ja on silloin 224,30 euroa.

Alla oleva taulukko kuvaa, miten Yleisradion, joka kansanomaisesti sanoen elää kuin sika vatukossa, toimintaa rahoittava tv-maksu on noussut seitsemän vuoden aikana. Tulojen kasvu onkin mahdollistanut tehdä suurella ylimiehityksellä MOT:n, A-talkin ja Arto Nybergin kaltaisia "laatuohjelmia", jotka sopivat kuin nyrkki silmään Yleisradion julkisen palvelun tehtävään, joka kuten useimmat tiennevät, on laissa määritetty pyhä tehtävä.

2003 165,15 €
2004 186,60 €
2005 193,95 €
2006 200,70 €
2007 208,15 €
2008 215,45 €
2009 224,30 €