FST5 on vain rahan tuhlausta

FST5-kanavan ylläpitäminen on vain pelkkää rahan tuhlaamista. Kanavan katsojamäärät on erittäin pienet, eivätkä ne ole missään suhteessa kanavan kustannuksiin. Toisin sanoen FST5:llä esitetty ohjelmaminuutti maksaa keskimäärin monta kertaa enemmän kuin muilla YLE:n kanavilla.


Jopa JIM-kanavalla on enemmän katsojia kuin FST5:llä.


Tämä kertoo suoraan, mistä on kysymys: FST5-kanavaa katsoo vain 1,4 prosenttia television katsojista. Se vähiten katsotuin maksuttomista kanavista.


TV1 on hädin tuskin katsotuin kanava.


MTV3:lla on lähes samat katsojaluvut.

Yle määritteli kaksikielisyydelle uuden linjauksen

Yle vahvistaa aktiivista rooliaan sillanrakentajana ja yhteistyökumppanina, tavoitteena on entistä elävämpi kaksikielinen Suomi.

Ylen hallitus teki kokouksessaan 31.1. päätöksen uusista toimintatavoista, joiden avulla kaksikielisyyttä rakennetaan Ylessä. Linjauksia ovat mm. että Ylen tarjonnassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan määrä pysyy nykytasolla ja että koko yhtiö tukee toimivaa ja aktiivista kaksikielisyyttä.

”Yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi ja elävät kaksikielisessä ympäristössä. [Zulu: Ja vittu! Tämähän on vale.] Julkisen palvelun yhtiönä ja Suomen suurimpana suomen- ja ruotsinkielisenä mediatalona Ylen pitää ottaa tämä huomioon”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

”Meillä on pitkä kokemus omasta ohjelmatuotannosta sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt haluamme vahvistaa kielirajoista riippumatonta yhteistyötä Ylessä. Tämän lisäksi tarkoituksena on löytää uudenlaisia yhteistyötä tukevia toimintatapoja. Urheilutapahtumat, Areena-palvelu ja Elävä Arkisto ovat muutamia esimerkkejä tuotannoista, joissa yhteistyö toimii jo nyt erinomaisesti”, arvioi Kivinen.

Uudet suuntalinjat pitävät sisällään selvän sisältötavoitteen ja selvän vision Svenska Ylestä. Svenska Ylen visio on tähän asti tarkoittanut läsnäoloa suomenruotsalaisella kielialueella. Tulevaisuudessa Svenska Ylen toiminnan tavoitteena on läsnäolo ruotsiksi koko Suomessa.

”Svenska Ylen tehtävänä on välittää ruotsiksi se, minkä tietäminen on juuri nyt tärkeätä koko yhteiskunnalle. Erittäin tärkeätä tämä on ruotsinkielisille, mutta tärkeätä myös kaksikielisille ja suomenkielisille. Svenska Ylen tapa tehdä ohjelmistoja omalla otteellaan tuo lisäarvoa koko Ylen ohjelmatarjonnalle”, sanoo Kivinen.

Lähde

Yleisradio yksityistettävä

Tv-maksu suuruus ensi vuonna on 252,25 euroa, joka on vanhassa valuutassa peräti 1500 markkaa. Korotusta tästä vuodesta tulee vajaat kymmenen euroa, mutta sekin kaikki on vain hukkaan heitettyä rahaa.

Tv-maksusta on luotu korotusautomaatti, joka palvelee yksinomaan Yleisradiota. Sen suuruus kasvaa vain vuosi vuodelta, ja on mahdollistanut Yleisradion pöhöttymisen.

Vaikka Yleisradion uudeksi rahoitusmalliksi onkin varovasti esitty budjettirahoitusta, siihen menee vielä monta vuotta, ennen kuin se voisi toteutua, jos se sitten tulee koskaan tapahtumaan.

Kuten tunnettua, Yleisradion tv- ja radiokanavat ovat hallituksen ja eduskunnan kanavia. Ne ovat tiukasti valtiojohdon ohjauksessa, mistä kertoo Yleisradion hallintoneuvoston kokoonpano, joka käsittää yksinomaan kansanedustajia. Hallintoneuvostoon pääseminen lieneekin mieluinen tehtävä kansanedustajille siitä maksettavan palkkion vuoksi. Jokainen tavallinen jäsen saa vuodessa kuukausi- ja kokouspalkkiota yhteensä 3140 euroa.

Yleisradion hallintoneuvosto

Mikko Alatalo (kesk) v. 2003
Maarit Feldt-Ranta (sd) v. 2011
Tarja Filatov (sd) v. 2011
Pekka Haavisto (vihr) v. 2011
Leena Harkimo (kok) v. 2011
Kalle Jokinen (kok) v. 2011
Ilkka Kantola (sd) v. 2007
Kimmo Kivelä (ps) v. 2011
Katri Komi (kesk) v. 2011
Mika Lintilä (kesk) v. 2011
Päivi Lipponen (sd) v. 2007
Silvia Modig (vas) v. 2011
Tapani Mäkinen (kok) v. 2007
Jaana Pelkonen (kok) v. 2011
Pekka Ravi (kok) v. 2011
Jouko Skinnari (sd) v. 2010
Maria Tolppanen (ps) v. 2011
Reijo Tossavainen (ps) v. 2011
Mirja Vehkaperä (kesk) v. 2007
Pertti Virtanen (ps) v. 2011
Ulla-Maj Wideroos (rkp) v. 2011

Moni voisi luulla, että Yleisradion uutisointi on puolueetonta (niin kuin sen pitäisi olla vapaassa demokratiassa), mutta sitä se ei ole. Yleisradion uutisointi mm. maahanmuuttoon, rasismiin ja ääriliikkeisiin liittyvissä kysymyksissä on vahvasti värittynyttä. Jos jokin uutinen ei sovi hallituksen maahanmuuttomyönteiseen linjaan, se jätetään yksinkertaisesti kertomatta. Se on Yleisradion tapa käsitellä ”ikäviä” uutisia.

Kaavio Yleisradion kustannusrakenteesta on mielenkiintoinen. Itse tv-toiminta haukkaa vain noin kaksiviidesosaa (41 %) koko budjetista. Keskitetyt palvelut (15 %), ohjelmatoiminnan tuki (9 %) ja uudet palvelut (5 %) vievät lähes kolmanneksen (29 %) budjetista.

Radion suuri osuus (15 %) kertoo suurista henkilöstömenoista.

Vuonna 2010 Yleisradiossa työskenteli 3654 henkilöä.

Ruotsinkielinen FST vei 16 prosenttia Yleisradion budjetista.

Kuten aikaisemmin on jo todettu, Yleisradio on aivan liian suuri ja kallis organisaatio Suomen kokoiseen maahan. Yleisradion toimintapolitiikka ei enää sovi nykyaikaan, ja sen vuoksi seuraavien toimenpiteiden harkitseminen olisi järkevää ja jopa välttämätöntä.

1. Yleisradio yksityistetään

Saadessaan käyttövaransa pakollisesta veronluonteisesta tv-maksusta Yleisradio on aivan ylivertaisessa asemassa muihin kaupallisiin toimijoihin verrattuna. Sen ei ole koskaan tarvinnut kilpailla ohjelmien laadulla muiden kanavien kanssa, koska sen budjetti ei ole millään tavalla riippunut ohjelmien katsojaluvuista. Se on voinut esittää iranilaisia elokuvia huolimatta siitä, katsooko niitä kukaan. Koska se on aina saanut rahaa niin paljon kuin se on tarvinnut, se on voinut kasvaa vapaasti nykyisen kaltaiseksi mammutiksi.

Yleisradio on sen vuoksi yksityistettävä. Laki Yleisradiosta lakkautetaan, jolloin yksityistäminen tulee mahdolliseksi. Yleisradio hankkikoon sen jälkeen tulonsa mainoksista ym. lähteistä, joista kaikki muutkin kapalliset toimijat ovat joutuneet hankkimaan. Koska Yleisradion tulot tulevat tippumaan arviolta kymmenenteen osaa nykyisistä, se joutuu sopeuttamaan toimintansa siihen mm. vähentämällä monituhatpäistä henkilöstöään ja kanavien lukumäärää.

Maassa ei ole mitään valtion ohjauksessa olevaa sanomalehteä. Minkä vuoksi pitäisi sitten olla valtion kontrolloimia tv- ja radiokanavia? Siinä ei ole mitään järkeä. Kysehän on siitä, että televisio on paljon tehokkaampi propagandan levittämisväline kuin sanomalehti. Zulu on käsitellyt asiaa kirjoituksessa:

http://zulublogi.blogspot.com/2009/01/televisio-ja-propaganda.html

2. Tv-kanavien määrää vähennetään

Uudelle mainosrahoitteiselle Yleisradiolle riittäisi korkeintaan kaksi tv-kanavaa. TV1 voisi keskittyä asiaohjelmiin ja TV2 puolestaan urheiluun ja viihteeseen. FST5 lopetettaisiin, mutta jos katsottaisiin tarpeelliseksi lähettää ruotsinkielisiä ohjelmia, joita kukaan ei tosin katso, ne voitaisiin sijoittaa TV2:n ohjelmistoon.

Päivittäistä ohjelma-aikaa vähennetään. Mitä vähemmän on ohjelma-aikaa, sitä vähemmän ohjelmat maksavat.

3. Radiokanavien määrää vähennetään

Radiokanavien määrää vähennetään, mutta ne rahoitetaan valtion budjetista. Tällainen poikkeus sallittakoon yksityistämisessä. Kaksi suomenkielistä kanavaa ja yksi suppealla alueella toimiva ruotsinkielinen kanava riittävät. Nuorisokanava YleX lopetetaan, koska sen tarjonta ei poikkea noin viidestä olemassaolevasta kaupallisesta nuorille suunnatuista kanavista.

Alueradioihin tehdään merkittäviä supistuksia. Eräs uutinen kertoi jokin aina sitten, että Oulun alueradion henkilökunnan määrä olisi peräti 50. Määrä tuntuu uskomattomalta alueella, jolla asuu alle kymmenesosa maan väestöstä. Tilanne on varmasti aivan sama kaikissa muissakin alueradioissa, eli ne ovat suojatyöpaikkoja, joissa koko henkilökunnalla ei voi olla mitään järkevää tekemistä.

4. Maksukanavan perustaminen

Jos uusi Yleisradio haluaisi lähettää ns. laatuelokuvia, jotka eivät perinteisesti ole keränneet katsojaennätyksiä, se voisi perustaa maksukanavan, jonka katselukortin noita elokuvia katsoa haluava voisi ostaa. Se olisi vain yksi lisä kymmenien olemassaolevien maksukanavien joukkoon.

Yksityistämisen toteuttaminen

Valtio myy suurimman osan Yleisradiosta yksityisille sijoittajille, jotka voivat myös olla ulkomaisia mediayhtiöitä. Myyjä voi harkita osakkeiden myymistä myös Bonnierille (MTV3) ja Sanoma Oyj:lle (Nelonen), jos median liiallisesta keskittymisestä ei ole pelkoa. Valtio voi säilyä vähemmistöosakkaana (ainakin jonkin aikaa).

Markkinat voivat ratkaista, mikä on Yleisradion ”arvo” eli se summa, joka saadaan osakemyynnistä valtion säilyttämä osuus vähennettynä – tai oikeammin yhden osakkeen myyntihinta. Koska Yleisradiolla ei ole mitään suurempaa omaisuutta eikä sen liiketoiminnan kehittymisen odotusarvokaan ole kovin korkealla, myyminen ei kartuta valtion budjettia kovinkaan paljon, mutta pääasia myymisessä onkin yksityistäminen.

Tv-maksuja tarkastetaan Helsingin alueella

”Televisiomaksukampanja on alkanut Helsingin alueella. Alueelliset tarkastukset kohdennetaan niihin kotitalouksiin, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta television käyttöönotosta. Parin ensimmäisen päivän aikana alueella jäi tehotarkastuksissa kiinni kiinni 256 ilmoituksen laiminlyönyttä taloutta”, kertoo Viestintäviraston tuolle ”pyhälle toiminnalle” keskittynyt tv-maksu.fi-sivusto.

”Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Listat on muodostettu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin. Vertailu on mahdollista valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain perusteella.”

”Helsingin alueella on noin 119 000 taloudelle lähetetty kampanjakirje ja lomake, jolla voi tehdä televisioilmoituksen. Arvion mukaan noin puolella kotitalouksista, jotka eivät ole tehneet tv-ilmoitusta, on televisio käytössään.”

Viestintäviraston mukaan siis noin 60.000 kotitaloutta pk-seudulla ”katsoo salaa” televisiota.

Viestintäviraston harjoittama ”tarkastustoiminta” on lapsellista, naurettavaa ja käsittämätöntä. Sen ei pitäisi kuulua mihinkään länsimaisia demokraattisia ja kulttuurillisia arvoja tunnustavaan valtioon. Tuollainen vakoilu ja kyttääminen oli sen sijaan ominaista itäblokin maissa.

Se on varmastikin loukkaavaa, jos ovelle ilmestyy Viestintäviraston valtuutettu tv-maksutarkastaja, joka haluaa nähdä joko (hiljattain) maksetun tv-maksun tai laittoman tv-vastaanottimen. Koska tarkastaja vierailee vain niissä talouksissa, ”jotka eivät ole tehneet televisioilmoitusta”, kyse ei ole mistään muusta kuin törkeästä epäilystä, että huoneiston haltijat syyllistyvät luvattomaan television katseluun. Kyllä kenen tahansa pitäisi kokea tuollainen epäily loukaavaksi.

Vaikka tuon 119 000 talouden joukossa olisikin jokunen ”salakatsoja”, on kerta kaikkiaan väärin epäillä koko joukkoa tuosta kammottavasta rikoksesta eli siitä, että se ei ole tehnyt maksullista televisioilmoitusta, jonka suuruus on tänä vuonna 244,90 euroa.

FST rohmuaa Yleisradion budjetin

Tv-maksua korotetaan ensi vuodelle kolme prosenttia, jolloin uuden maksun suuruus on 231,05 €. Tänä vuonna maksu oli 224,30 €.

Ylen koko henkilöstön määrä viime vuoden lopussa oli 3673, joista 88 prosenttia oli pysyvässä työsuhteessa olevia.

Kuten yllä oleva kuva kertoo, vakinaisessa työsuhteessa olevien määrä on kasvanut tarkastelujaksolla, mikä tarkoittaa sitä, että Yleisradio on halunnut taata paremman ja pysyvämmän työsuhteen henkilöstölleen.

Yllä olevan taulukon mukaan henkilöstön määrä olisi vähentynyt tasaisesti vuodesta 2001 alkaen, mikä tuntuu hieman oudolta, koska Yleisradion budjetti ja sitä syöttävä tv-maksu ovat kasvaneet jatkuvasti.

Tuntuu uskomattomalta, että Yleisradio, joka esittää enimmäkseen ostettua ohjelmaa ja tuottaa joitakin omia uutis- ja ajankohtaisohjelmia, tarvitsee lähes neljätuhatta työntekijää tähän tehtävään. Yleisradio on yritys, joka kaipaisi raskaan saneerauksen, jolla henkilöstön määrä voitaisiin vähentää siedettävämmälle noin tuhannen työntekijän tasolle. Tuolloin tv-maksu voitaisiin pienentää vähintäänkin puoleen nykyisestään.

Toisaalta tuhat työntekijää tuntuu edelleenkin varsin suurelta määrältä, jota voitaisiin edelleenkin pienentää.

Se, että tarpeettoman henkilöstön vähentäminen tarkoittaisi joillekin nykyisille hyväpalkkaisille yleläisille työn menettämistä, ei ole mikään peruste lykätä tai olla tekemättä tarvittavaa saneerausta.

Yllä oleva kuva on mielenkiintoinen. Se kertoo karusti sen tosiasian, miten suuri osa Ylen budjetista menee ruotsinkielisen FST:n toimintaan. Se on peräti 15 prosenttia, vaikka ruotsinkielisiä tv-maksun maksajia on vain 5 prosenttia jos sitäkään. Viitteessä on ”tietenkin” pakko mainita, että kanavalla on myös suomenkielisiä lähetyksiä. Saattaapa olla, mutta ovat ne myös ruotsinkielisiä. Urheiluohjelmien televisiointi on kuitenkin edullista.

TV1 ja TV2 lähettivät viime vuonna yhteensä 12 546 tuntia ohjelmaa uusinnat mukaan lukien. FST lähetti vastaavasti 3 104 tuntia. YleTeema voidaan jättää pois tarkastelusta, koska jokainen ohjelma uusitaan kanavalla kaksi tai kolme kertaa ja monet ohjelmat ovat Ylen omia ”arkiston aarteita”. FST:n osuus lähetetyistä ohjelmatunneista on peräti 20 prosenttia. Tämä jos mikä kuvastaa FST korostunutta ja suomenkielistä kulttuuria syrjivää asemaa.

FST:n ohjelmia seurasi vain 1,6 prosenttia kaikkien kanavien katsojista, kun Ylen suomenkielisiä kanavia seurasi yhteensä 42,9 prosenttia. Kaikkia Ylen ohjelmia seurasi siten 44,5 prosenttia katsojista.

FST:n toimintaan kului edellä kerrotun mukaisesti 15 prosenttia Ylen budjetista. FST:n ohjelmia seurasi kuitenkin vain 3,7 prosenttia Ylen kanavien katsojista, joten voidaan sanoa erittäin perustellusti, että FST:n toimintaan käytetyt rahat olivat hukkaan heitettyjä. Tämä on törkeää toimintaa ja suomenkielisten tv-maksun maksajien rahojen haaskaamista!

FST:n ohjelma-aika oli 20 prosenttia Ylen kaikesta ohjelma-ajasta Teema poislukien. Kuitenkin sen ohjelmia seurasi vain 3,7 prosenttia kaikista Ylen kanavien katsojista. Suurin osa ruotsinkielisistä katsoi siten jotakin muuta kuin heille erittäin kalliilla tuotettua ruotsinkielistä ohjelmaa.

Uusi mediamaksu

Yleisradion uudeksi rahoitusmalliksi on ehdotettu mediamaksua, joka olisi asuntokohtainen, eli yksi mediamaksu (175 €/vuosi) perittäisiin jokaisesta väestörekisteriin merkitystä asunnosta. Lisäksi maksu (700 €/vuosi) perittäisiin (tietyin edellytyksin) useimmilta yrityksiltä.

Merkittävä ero nykyiseen järjestelmään olisi se, että maksu perittäisiin kaikilta talouksilta katsomatta siihen, onko taloudessa televisio-ohjelmien vastanottoon soveltuvia laitteita. Maksu perittäisiin myös yrityksiltä, vaikka niissäkään ei olisi televisio-ohjelmien vastanottoon soveltuvia laitteita.

Uusi ehdotus vaikuttaa epätoivoiselta yritykseltä yrittää pitää Yleisradion valtaa yllä maailmassa, jossa kansalaiset voivat vapaasti valita, mitä mediaa haluavat seurata ja uskoa. Sillä yritetään myös säilyttää Yleisradion asema hallituksen äänitorvena ja pönkittää ruotsin kielen asemaa maassamme.

Aikaisempi tv-maksu (os. tv-lupa) oli jo syrjivä, koska se ei ollut henkilökohtainen maksu, vaikka Yleisradion propagandan seuraaminen televisiosta lieneekin melko henkilökohtainen tapahtuma. Uudessa järjestelmässä yksin asuva kansalainen, joka ei katso televisiota, maksaisi saman summan (175 €) kuin kymmenhenkinen lestadiolaisperhe, joka ei liikkeen oppien mukaan saisi katsoa televisiota lainkaan. Maksu yhtä lestadiolaista kohti olisi 17,5 €, kun yksin asuva normaali kansalainen maksaisi kymmenkertaisen maksun.

Mediamaksun toteutuminen antaisi Yleisradiolle avoimen valtakirjan toteuttaa julkisen palvelun tehtävää kaksikielisyyden ylläpitämisessä, hallituksen politiikan ”välittämisessä” alamaisille ja kansalaisten mielten ja ajatusmaailman manipuloimisessa vääristyneellä uutisoinnilla.

Tiedonvälitys on aina yhtä subjektiivista (puolueellista) kuin historiatulkintakin. Historiaa on aina tulkittu vallanpitäjien haluamalla tavalla tukemaan heidän politiikkaansa ja tarkoitusperiään. Uutinen (jokin tapahtuma) on aivan samalla tavalla tiedonvälityksen armoilla. Kansalle välitettävä uutinen on sellainen kuin sen halutaan olevan. Yleisradio vetää aivan omaa linjaansa maahanmuuton ongelmista, ja se on erittäin asenteellinen.

Vaikka kyse on vielä Yleisradio-myönteisen ja poliittisen työryhmän ehdotuksesta, sen hyväksyminen ensi syksynä on melko varmaa. Tällä uudella lailla taataan Yleisradion vankkumaton asema, mikä takaa sille käytännössä ikuisesti kestävän tiedonvälityksen monopolin.

Nyt tarvitaan kansanliike mediamaksun kumoamiseksi. Siihen ei mikään nettiadressi riitä, vaan jokaisen valveutuneen kansalaisen on alettava painostaa omaa kansanedustajaansa ennen ensi syksyn istuntokautta, jossa ehdotus tultaneen hyväksymään.

Jopa Matti ”Masa” Vanhanen on tuonut julki mielipiteensä, jonka mukaan mediamaksu on syrjivä köyhiä ja muita vähävaraisia kohtaan.

Yleisradio hallitsee media-alaa suvereenisti. Radiokanavat: Ylen Ykkönen, YleX, Radio Suomi, Yle Puhe ja ruotsinkielinen kanava, joka kuuluu nykyisin kaikkialla maassa. Tv-kanavat: Yle1, Yle2, Teema ja FST5. Yleisradio viisine radiokanavineen ja neljine tv-kanavineen on täysin ylimitoitettu Suomen kokoiseen maahan. Yksi valtiollinen tv-kanava olisi riittävä.

Jokainen kansalainen on jatkuvasti alttiina Yle-propagandalle, jolta ei voi juurikaan välttyä. Yleisradion ei tarvitse kilpailla minkään muun alalla toimijan kanssa. Vaikka katsoja- ja kuuntelijamäärät laskisivat, sama lakisääteinen rahantulo vain jatkuu. Yleisradio on katsojalukunsa säilyttääkseen joutunut tinkimään julkisen palvelun tehtävästään (mikä naurettava termi!) ja ostamaan kanavilleen kansan haluamaa hömppää.

Yleisradio nykyisessään koossaan hallitsevine asemineen ei ole tätä päivää. Uusi mediamaksu muistuttaa jonkin totalitaarisen valtion menetelmiä pitää kansa valtiovallan tiukassa ohjauksessa.

Kilpailuvirasto: ”Kilpailuviraston näkemyksen mukaan yleisradiotoiminnan julkisen palvelun tehtävän määrittelyssä tulisi keskittyä YLEn ydintehtäviin. Kilpailuvirasto katsoo työryhmän loppuraportista poiketen, että julkisen palvelun tehtävän valvonnan tulisi suorittaa YLEstä riippumaton taho. Kilpailuvirasto kannattaakin, vastoin loppuraportin ehdotusta, että YLEn toiminta pitäisi rahoittaa valtion budjetista.

”YLEn julkisen palvelun tehtävien rahoittaminen ei saisi myöskään olla ylimitoitettua, koska rahoitus saa kattaa vain nettokustannukset, kohtuullisen voiton ja mahdollisen YLEn rahoitusalijäämän, jonka työryhmä on todennut ongelmalliseksi. Budjettirahoituksella voitaisiin taata julkisen palvelun tehtävän suorittaminen ja toisaalta myös rajoittaa tarpeetonta laajentumista kaupallisille markkinoille.”

Yleisradion, joka on väline, jolla pönkitetään hallitusta ja välitetään tämän politiikkaa sopivasti väritettynä kansalaisille, valta yritetään väkisin säilyttää nykyisellään, ja jotta se onnistuisi, ”sopivasti” koottu työryhmä on keksinyt mediamaksun, jolla Yleisradion rahoitus ja valta voitaisiin turvata. Kilpailuvirasto vastustaa tätä vallan pakkosäilyttämistä.

Kirjoitusta päivitetään myöhemmin...

Yleisradion on muututtava

Ainoa järkevä ja kestävä vaihtoehto olisi, jos Yleisradion ohjelmat siirrettäisiin maksukortin taakse. Siitä seuraisi todennäköisesti kuitenkin se, että arviolta vain noin puolet nykyisistä tv-maksun maksajista lunastaisi sen, mikä sitten puolittaisi Yleisradion budjetin, mutta se tekisi kyllä hyvää Yleisradion pöhöttyneelle hallinnolle. Tuolloin puolet nykyisistä Yleisradion ohjelmien katsojista siirtyisi katsomaan maksuttomia/maksullisia kaupallisia kanavia, mitä Yleisradio, Viestintävirasto, liikenneministeriö ja RKP eivät tietenkään missään nimessä haluaisi, koska puolet kansasta siirtyisi Yleisradion propagandan ulottumattomiin. Yleisradio joutuu jo nyt kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa lähettämällä itsekin kansan haluamaa hömppää, joka ei tosin oikein vastaa Yleisradion julkisen palvelun tehtävää.

Jos Yleisradio (tai oikeammin ministeriö/hallitus) suostuisi maksukorttiin, vaatimuksena olisi varmastikin se, että mukaan tulisivat myös maksuttomat kaupalliset kanavat, jotka tuskin kuitenkaan suostuisivat siihen, koska mainostajat ovat jo kertaalleen maksaneet ohjelmien esityksen. Tilanne olisi siten sama kuin nykyisinkin sillä erotuksella, että silloin tv:tä voisivat katsoa vain ne, jotka todellakin maksaisivat siitä, mutta korttimaksut valuisivat edelleenkin Yleisradio pohjattomaan kassaan kaupallisten kanavien saamatta siitä mitään.

Yleisradio ei tule kuitenkaan suostumaan maksukortin käyttöön, koska se tietäisi sen ja RKP:n vaikutusvallan puolittumista Suomessa. Yleisradio on, kuten tunnettua, RKP:n jälkeen seuraavaksi suurin kaksikielisyyden tukija ja kannattaja maassamme. Kuka suomenkielinen maksaisi siitä, että saisi katsoa ruotsinkielisiä FTS:n ohjelmia (huolimatta siitä, että jokin niistä saattaisikin olla tekstitetty suomeksi)?

Tv-maksun maksamatta jättäminen on monilla kannanotto Yleisradion roolin suomalaisessa yhteiskunnassa, joka on liian suuri ja käytännössä hallituksen ääni, ruotsin kielen asemaan ja Yleisradion ohjelmien tasoon ja subjektiivisuuteen.

Yleisradio on linnake, joka tulee taistelemaan asemastaan loppuun asti, koska sen tukena on laki Yleisradiosta. Lakia voidaan kuitenkin aina muuttaa aivan samalla tavalla kuin muitakin "vanhentuneita" lakeja on muutettu vastaamaan paremmin nykyaikaa.

Yleisradio – hallituksen ääni

Vaikka sanomalehdet ja kaupalliset tv-kanavat välttävät uutisoinnissaan arvostelemasta maan johtoa Yleisradion tapaan, ne eivät kuitenkaan voi mennä itsesensuurissa niin pitkälle kuin Yleisradio. Median (so. kaikki muu media Yleisradiota lukuunottamatta) täytyy kuitenkin harjoittaa jonkinlaista kritiikkiä hallitusta ja eduskuntaa kohtaan, jotta se voisi ainakin näennäisesti todistaa riippumattomuutensa valtaapitävistä. Niin kuin sanotaan, kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Yleisradio syö hallituksen (eli veron- eli tv-maksun maksajien) leipää ja laulaa hallituksen lauluja.

Yleisradio pitäisi lakkauttaa, koska sen toiminnalle ei enää ole perusteita. 2000-luvun tietoyhteiskunta ei tarvitse mitään julkista palvelua, joka on tosiasiassa vain hallituksen syöttämää propagandaa, jolla kansalaisten mielet pyritään muokkaamaan suotuisiksi hallituksen harjoittamalle politiikalle. Tv-maksupakolla kansalaiset on saatu pysymään Yleisradion syöttämän propagandan ulottuvilla, mutta sen täytyy loppua.

Yleisradio ja tv-maksu

Laki Yleisradio Oy:stä määrää Yleisradion tehtäväksi tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin ja kutsuu tätä julkiseksi palveluksi.

TV-maksun pakollisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että maksu täytyy suorittaa vaikka ei koskaan katsoisikaan Yleisradion lähettämiä ohjelmia, perustellaan em. julkisen palvelun tehtävällä. Laki on kuitenkin vain juuri sellainen kuin millaiseksi eduskunta sen säätää, ja sitä niin kuin kaikkia muitakin lakeja voidaan aina niin haluttaessa muuttaa.

Vuoden 2007 lopussa vakinaisen henkilöstön määrä Yleisradiossa oli 3278. Määräaikaisia oli 477. Koko henkilöstön määrä oli täten 3755. Lähes neljä tuhatta työntekijää tuntuu erittäin suurelta määrältä yhtiössä, jonka tehtävä on täyttää ohjelma-aika neljälle tv-kanavalle, joiden ohjelmistosta valtaosa on ostettua materiaalia, ja viidelle radiokanavalle. Ruotsinkielisen FST:n vakinaista henkilöstöä oli 496, joka on 15 prosenttia kaikista vakinaisista.

FST:n osuutta Yleisradion budjetista ei enää kerrota vuosikertomuksessa. Muutama vuosi sitten se oli 16 prosenttia, mutta nyt kun FST:llä on oma kanavansa, on luultavaa, että se on aikaisempaa suurempi. Osuutta ei ilmeisestikään haluta kertoa suomenkielisille tv-maksun maksajille, jotka saattaisivat vetää herneen nenäänsä siitä, että joutuvat rahoittamaan ruotsinkielisen kanavan toimintaa. Jos pelkästään ruotsinkieliset maksaisivat FST:n toiminnan, sitä pitäisi supistaa kolmannekseen (-67 %), tai vaihtoehtoisesti nykyisen tarjonnan säilyttämiseksi ruotsinkielisten tv-maksu pitäisi korottaa kolminkertaiseksi.

Ylen rahoitusta on usein esitetty tehtäväksi suoraan valtion budjetista, mutta esteeksi on aina noussut Yleisradion tuleminen riippuvaiseksi poliittisista puolueista ja kulloisestakin hallituksesta. Tämä tuntuu kuitenkin oudolta ja tarkoitushakuiselta väitteeltä, koska Yleisradion hallinto on jo niin politisoitunut kuin vain voi. Yleisradion hallintoneuvostoon kuuluu 21 kansanedustajaa ja vain kaksi henkilöstön edustajaa, joiden mukanaololla on vain muodollinen merkitys.

Julkisen palvelun tehtävä ei oikein enää kuitenkaan sovi nykyaikaan, jolloin on mahdollista nähdä useita maksuttomia mainosrahoitteisia ja kymmeniä maksullisia kanavia. Tilanne oli ehkä toinen vielä 80-luvulla, jolloin oli vain kaksi Ylen kanavaa, joilla oli noin 20 prosenttia MTV:n mainosrahoitteisia ohjelmia.

Ylen pitäisi yksinkertaisesti salata ohjelmansa ja myydä sitten julkisen palvelun -kanavakorttia sitä haluaville periaatteella, maksakoon se, joka niitä haluaa katsoa. Ylen pitäisi myös karsia rajusti budjettiaan ja organisaatiotaan mm. lopettamalla kaupallisten tv-sarjojen esittämisen ja lakkauttamalla maakuntaradiot, joiden toiminnalle surkeine suomi-iskelmineen ja typerine ohjelmineen ei ole järkeviä perusteita. Kun Ylen budjetti pienenisi merkittävästi, se voitaisiin vaihtoehtoisesti rahoittaa helposti vaikka valtion budjetista.

Liikaa väkeä, liikaa palkkaa

Suurin osa Yleisradion ohjelmistosta on ostettuja elokuvia, tv-sarjoja, musiikkiohjelmia, urheilulähetyksiä, dokumentteja ja muita asiaohjelmia. Omaa tuotantoa on loppujen lopuksi aika vähän. Siksi onkin vaikea ymmärtää, miten kaikille 3755 yleläiselle yleensäkin riittää työtä – vai riittääkö sitä edes? Vai onko niin, että Yleisradiossa harjoitetaan aikoinaan Valtion Rautateillä käytettyä työtapaa: neljä miestä katsoo, kun yksi mies ei tee mitään?

Voidaan pelkistetysti sanoa, että Yleisradiossa on liian paljon liian hyvin palkattua henkilöstöä, jolla on yksinkertaisesti aivan liian vähän työtä.

Maakuntaradiot ovat aivan oma lukunsa. Vaikka niiden henkilöstöä vähennettiin pari vuotta sitten, henkilöstön nykyinenkin määrä on aivan uskomaton. Esimerkkinä olkoon Ouluradio, jonka kuuluvuusalueella asuu noin 200.000 ihmistä. Henkilöstön määrä on 27.

http://194.252.88.3/rsweboul.nsf/sivut/toimitus

Miten tuolle joukolle voi riittää mielekästä tekemistä? Paikallista ohjelmatoimintaa on 11 tuntia viitenä päivänä viikossa ja 5 tuntia lauantaina poislukien valtakunnalliset uutis- yms. lähetykset. Yli puolet paikallisesta ohjelma-ajasta on musiikkia. Toimituksellisesta ajasta iso osa on toimittajan tarkoituksetonta yksinpuhelua ohjelma-ajan täyttämiseksi. Paikallisten ohjelmien mitäänsanomaton sisältö kertoo siitä, että uutisoitavia aiheita on aivan liian vähän täytettävän ohjelma-ajan määrään nähden.