torstai 1. tammikuuta 2009

Liikaa väkeä, liikaa palkkaa

Suurin osa Yleisradion ohjelmistosta on ostettuja elokuvia, tv-sarjoja, musiikkiohjelmia, urheilulähetyksiä, dokumentteja ja muita asiaohjelmia. Omaa tuotantoa on loppujen lopuksi aika vähän. Siksi onkin vaikea ymmärtää, miten kaikille 3755 yleläiselle yleensäkin riittää työtä – vai riittääkö sitä edes? Vai onko niin, että Yleisradiossa harjoitetaan aikoinaan Valtion Rautateillä käytettyä työtapaa: neljä miestä katsoo, kun yksi mies ei tee mitään?

Voidaan pelkistetysti sanoa, että Yleisradiossa on liian paljon liian hyvin palkattua henkilöstöä, jolla on yksinkertaisesti aivan liian vähän työtä.

Maakuntaradiot ovat aivan oma lukunsa. Vaikka niiden henkilöstöä vähennettiin pari vuotta sitten, henkilöstön nykyinenkin määrä on aivan uskomaton. Esimerkkinä olkoon Ouluradio, jonka kuuluvuusalueella asuu noin 200.000 ihmistä. Henkilöstön määrä on 27.

http://194.252.88.3/rsweboul.nsf/sivut/toimitus

Miten tuolle joukolle voi riittää mielekästä tekemistä? Paikallista ohjelmatoimintaa on 11 tuntia viitenä päivänä viikossa ja 5 tuntia lauantaina poislukien valtakunnalliset uutis- yms. lähetykset. Yli puolet paikallisesta ohjelma-ajasta on musiikkia. Toimituksellisesta ajasta iso osa on toimittajan tarkoituksetonta yksinpuhelua ohjelma-ajan täyttämiseksi. Paikallisten ohjelmien mitäänsanomaton sisältö kertoo siitä, että uutisoitavia aiheita on aivan liian vähän täytettävän ohjelma-ajan määrään nähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita selvästi ja kohteliaasti