Julkisen palvelun tehtävän perusteella Yleisradio pakkoperii kaikilta tv-maksun ja kilpailee samalla kaupallisten tv-kanavien kanssa, minkä seurauksena ohjelmien (ohjelma-ajan) määrä on kasvanut ja laatu samalla laskenut. Yleisradiolle ei näytä riittävän vähemmän kuin neljä tv-kanavaa tuon "velvoitteen" hoitamiseksi. Julkisen palvelun ylevä tehtävä onkin muuttunut veriseksi kilpailuksi katsojista kaupallisten ja muiden maksullisten kanavien kanssa.
Saman logiikan mukaisesti maksukanavat voisivat lähettää ohjelmansa salamattomina ja alkaa vaatia lähetyksistään tv-maksun sen perusteella, että jokaisella on mahdollisuus seurata niitä huolimatta siitä, katsooko niitä kukaan.
Voidaan perustellusti kysyä, onko aivan oikein, että tv-maksuvaroilla rahoitettu Yleisradio esittää uusintana mainosrahoitteisella Nelosella jokin aika sitten nähdyn amerikkalaisen mafiaa ja rikollista elämäntapaa ihannoivan Sopranos-sarjan? Onko juuri Sopranosin esittäminen Yleisradiolaissa määritetty julkisen palvelun tehtävä?
A-talk-ohjelma "työllistää" seitsemän Ylen korkeapalkkaista toimittajaa ja lisäksi suorassa lähetyksessä tarvittavan teknisen henkilökunnan, jonka määrää voi vain arvailla. MOT – tuo typerine aiheineen tarpeetonta keskustelua herättämään pyrkivä ohjelma – työllistää "vain" 16 yleläistä. Mikäpä siinä on yrittää, kun kerran yhtiöllä on rahaa ja lisää vielä tulee. Valtavista (ylisuurista) resursseistaan huolimatta Yleisradion omien ohjelmien taso ei häikäise.
Yle Teema näyttää olevan Yleisradion kierrätyskanava, jolla esitetään ohjelmia, jotka eivät "sovi" pääkanavien profiiliin. Yle Teema perustettiin muutama vuosi sitten analogisten lähetysten aikaan houkuttelemaan katsojia siirtymään nopeammin digilähetysten pariin. Nyt kun siirtyminen on pakosti tehty loppuun asti, kanavan voisi vallan hyvin lopettaa.
Ylen tv-uutisten jankkaava ja "aivopesevä" sävy on käsittämätön. Uutisten kertomisessa ei juurikaan ole objektiivisuutta. Pääuutislähetyksen 22 minuutin kestoaika (ilman sääennustetta) on usein aivan liian pitkä, mikä näkyykin sitten uutisaiheiden esitysten keston venytyksessä ja "täyteuutisten" suurella määrällä. Sosiaalipolitiikka näyttää olevan aihe, josta täytyy uutisoida ja usein vielä hallitukselle myönteiseen sävyyn joka päivä. Yleisradio voisi ottaa opiksi esim. MTV3:n uutislähetyksestä, jossa uutiset kerrotaan riittävän lyhyesti ilman tarvetta mielipidemuokata katsojaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita selvästi ja kohteliaasti